Indica-Fans.net

Herätelläänpä suomi-foorumiakin hieman eloon. Mitä mieltä kansa on uusista Akvaario- ja Shine -levyistä?

Olen jo pariin otteeseen hypistellyt Akvaariota levykauppareissulla, mutta ylimenevä keltaisuus ja Jonsun mauton asu ovat saaneet lykkäämään ostopäätöstä tähän päivän asti. Tänään sitten päätin, että kaipa se on teinivuosien lempparibändiä tuettava vaikka opiskelijabudjetilla ollaankin.

Levy on nyt kuunneltu pariin kertaan, joten lopullinen mielipide ei ole vielä muodostunut. Nopeat tajunnanvirta-alkufiilikset levyn raidoista:

Älä kanna pelkoa: Toimii hyvin lenkkeilymusana. Tulee tuskin saavuttamaan intohimoisia tykkäämisen tunteita, mutta mielellään tätä kuuntelee. Komppaan lyriikoiden sanomaa, vaikka se onkin vähän ristiriidassa ideaalikeijumaailman kanssa.

Liian kaunis vailla suuntaa: A-osien lyriikat eivät oikein toimi. Kertsissä sen sijaan ei valittamista! Paitsi että arvostaisin kovasti, jos "toi tie" olisi "tuo tie".

Suunta on vain ylöspäin: Jos teinivuosieni keiju-Indica olisi mennyt laulelemaan tällaista, niin olisin varmaan heittänyt levyn itkuraivarin vallassa seinään. Nyt kun asiat osaa ottaa vähän vähemmän vakavasti, niin tällainenkin biisi toimii aika hyvin. Taas uusi raita lenkkeily-playlistiin.

Savuton ja onneton: .... en tiedä mitä sanoa. Huumoriksihan tämä on kai tarkoitettu, joten annan anteeksi

Sun oma: Lyriikat eivät oikein tunnu istuvan musiikkiin. Säepari "jos antaa niin ei saa ottaa pois/muuten julma maailmamme ois" on kuin suoraan jostain maakuntalehden nuortenpalstan runo-osiosta. Tekee mieli vaan skipata kaikki lauluosuudet. Mountain Made of Stone sen sijaan on loistava biisi

Nirvanaan: Ei valittamista mistään. Melodia, piano ja sanat ovat kaikki oikein toimivia.

Tuuliajolla: Kelpo biisi, mutta ei herätä oikein mitään tuntemuksia. Ehkä kasvaa oikeuksiinsa seuraavilla kuuntelukerroilla.

Kultaan kuun: Sama kuin edellinen.

Tuule tuuli: Ehdoton suosikki levyltä. Kuulostaa eniten Indicalta niin musiikillisesti kuin sanoitustensakin puolesta.

Maailma loppuu: Toinen suosikkini levyltä, vaikka onkin varsin epäindicamainen. Kitarat ovat parhautta.

Onnen syy: Mukava fiilistelykipale. Kuulas. Katebushmainen. Voisin kuunnella herätessäni kesäaamulla kuudelta kastelemaan kukkia.

Älä kanna pelkoa (akustinen): kiva vinksahtanut piano alku- ja välisoitoissa.


Kaiken kaikkiaan levy on positiivinen yllätys. Pelkäsin Indican menneen sieluttoman massapopin puolelle, mutta levy oli varsin raikas kokonaisuus. Uskon pitäväni tästä oikeastaan enemmän kuin A Way Awaystä. Uuden levyn riisuttuja sovituksia kuunnellessa huomasin, miten täyteen ahdettu edellinen levy olikaan sovitustensa puolesta. En rakasta kaikkia levyn sanoituksellisia ratkaisuja ja osa biiseistä vaikuttaa kokonaisuutenakin hieman valjuilta, mutta levyltä näyttää löytyvän myös monia helmiä.